YTOsta asiaa ja nyt ihan henkilökohtaista, KANNATTAA LUKEA!

Tämän tarinan myötä mielestäni koko Ryhmä1 ja erityisesti Petteri saa olla ylpeitä itsestään. Muistatteko kun puhuin perheemme Meri tyttärestä jolla ajattelin olevan lukihäiriö. Petteri lähetti erilaisten oppijoiden liiton sivuilta testin, jolla sai testata mahdollista lukihäiriötaipumusta. Olen joskus aikanaan yrittänyt saada asiaan apua, mutta ruotsinkielisen koulun resurssit olivat vähäiset tai toisinsanoen niitä ei ollut! Apua ei saatu, seinä nousi vastaan koulun puolelta. Nyt sitten pistin testiä eteenpäin ja Meri teki testin. Hän sai tuloksen joka viittaisi hyvin todennäköiseen lukihäiriöön. Mitä sitten? Erilaisten oppijoiden liiton sivuilta löytyi tietoa mitä emme aiemmin olleet saaneet/löytäneet. Iso pyörä pyörähti eteenpäin, aikaa meni ja vihdoin Meri pääsi testeihin. Tulos oli: VAIKEA lukihäiriö, joka olisi pitänyt huomata 10 vuotta aiemmin.

Kukaan ei koskaan ole ajatellut tai ymmärtänyt että kyse Merin kohdalla saattaisi olla oppimishäiriöstä. Meri on istunut YKSIN nurkassa yläasteella selkä luokkaan päin "keskittymässä" puolen vuoden ajan! Loistavaa pedagogista silmää on opettajalta tuokin vaatinut. Lapsi on nöyryytetty täysin ja kokenut itsensä todella typeräksi. Itsetunto on laskenut ja hän on suhtautunut itseenä siten että turha yrittää koska hän ei kuitenkaan opi. Lukioon hän meni ja rämpi sen läpi. Sitä miettii tietysti tällaisessa tilanteessa, että kenen on vastuu? Minä, hänen äitipuolensa ja hänen isänsä yritimme viedä asiaa eteenpäin mutta tulos oli surkea. Olisiko opettajan pitänyt huomata lukihäiriö ala-asteella? Mielestäni olisi.

Meri kirjoitti ylioppilaaksi keväällä 2013. Mitä hän tekisi isona? Mikä häntä kiinnosti? Hän haki lukemaan psykologiaa, mutta yritys oli toivoton ja hakijoita todella paljon. Meri on poikkeuksellisen hyvä pienten lasten kanssa ja ehdottelimme hänelle varovaisesti opettajaopintoihin hakemista. Kaksikielisenä hän teki ruotsalaisten "ylioppilaskokeen" ja haki opettajakoulutukseen Ruotsiin. Haku ruotsiin tapahtui 2013 syksyllä ja nyt keväällä oli tarkoitus hakea opekouluun Suomessa.  Viikkoa ennen joulua hän sai ilmoituksen omaksi ja kaikkien muidenkin yllätykseksi, että hän on päässyt Göteborgin yliopistoon luokanopettajakoulutukseen. Tuli itku, tuli hätä. Ensimmäistä kertaa kotoa pois ja suoraan ulkomaille. Eipä siinä auttanut muuta kuin pakata kamat kasaan ja muuttaa asuntopulasta kärsivään Göteborgiin. Kaupunki oli kaunis ja siellä me olimme, selvittämässä asioita edellisenä parjantaina ennen maanantain koulun aloitusta. Menimme koululle ja tapasimme vastaavan opettajan. Mitä Meri kertoi itsestään: Hän kertoi rohkeasti olevansa lukihäiriöinen. Opettaja ohjasi häntä ottamaan yhteyttä kirjastoon mahdollisten äänikirjojen saamiseksi. Asia ei ollut sen kummempi.

Mitä minä ajattelin? Ensinnäkin, edessäni istui upea, itsevarma nuori nainen joka kertoi rohkeasti itsestään. Voi sitä tunnevyöryä: Se pieni, ujo, kiltti, nurkassa istunut, nöyryytetty lapsi istui nyt edessäni ylpeänä itsestään. Voin kuulkaa kertoa että siinä oli kyyneleissä nieleskelemistä. Puhuimme Merin kanssa paljon asiasta Göteborgin matkalla. Hän oli selkeästi hieman katkera. Hän sanoi että hänen tekisi mieli mennä näyttämään tuota lukihäiriöpaperia kaikille häntä tyhmänä pitäneille opettajille, erityisesti opettajalle joka istutti hänet nurkkaan.

Kuvassa on Meri opinahjonsa edessä kaikkine kavereineen ennen koulun alkua.

Meri on sosiaalisena tyttönä saanut paljon kavereita: Koulussa on kivaa ja veikkaanpa että hänestä tulee aivan loistava opettaja. Hän myös takuulla tunnistaa luki- ja oppimishäiriöiset lapset tulevaisuudessa :-)