YTO Osaaminen ja kriittinen ajattelu

Alla omia ajatuksiani osaamisesta ja kriittisestä ajattelusta:

Olen toiminut yliopisto-opettajana ja tällä hetkellä työskentelen tutkijana Turun yliopistossa. Pystyn aikalailla allekirjoittamaan Petterin näkemyksen siitä että kriittisyys on osa työtämme. Joudumme olemaan kriittisiä tieteen ja työmme suhteen. Ilman kriittistä ajattelua niin itseä, kuin muitakin kohtaan tiede ei etenisi. Työmme on todistaa luonnontieteellisiä ”faktoja” joko oikeiksi tai vääriksi. Tieteen maailmassa on oltava rohkean kriittinen ja tämä tietenkin vaatii opettelua. Mietin miten olen itse oppinut kriittistä ajattelua. Luulenpa että olen tutkijan urallani oppinut kriittisyyden ja sen vastaanottamisen vähitellen.

Mielestäni yhteiskunnan yleinen kehitys kriittistä ajattelua kohtaan on myönteinen. Lapsemme oppivat ja osaavat aivan eri asioita kuin me aikanaan. Kriittisyys on sallittua koulussa. Kriittisyyteen jopa kannustetaan. Kouluikäisten lasten äitinä olen huomannut että jo ala-aste opettaa enemmän kriittisyyteen kuin aikanaan minun/meidän käydessämme peruskoulua. Tuolloin opettaja todella jakoi tietoa, sitä ei kyseenalaistettu. Nykyään kyseenalaistaminen on sallittua vaikka opettaja kertoisikin ”totuuksia”.

Osaaminen on monimuotoinen ja monimutkainen asia. Kuten Petteri totesi, yliopistossa mitataan osaamista tutkinnoilla ja siitä kerrotaan CVllä jossa tieteelliset meriitit ovat pääosassa. Tutkijan maailmassa omaa osaamista ja sen kehitystä täytyy ”todistaa” toistuvasti. Osaaminen todistetaan tuloksilla ja keksinnöillä. Toisaalta tutkijayhteisö on melkoisen pieni ja toisten osaaminen ja erikoisala tiedetään ikään kuin yleisesti. Tutkijana myönnän myös ns. hiljaisen tiedon ja osaamisen läsnäolon. Tätä tietoa ja osaamista ei suinkaan aina jaeta siinä pelossa että joku toinen saisi omaan osaamiseensa tärkeän lisän

Tuon äskeisen tekstin julkaisin keskustelussa: allaolevia asioita mietin:

Olen koululaisten äitinä huolestunut koululaisten osaamisen huononemisesta, varmasti kaikki me olemme. Olen myös huolestunut ”pedagogioiden kehityksestä siten että ne sopeutuvat oppijoiden kompetensseihin”.  Onko tämä huono vai ehkä hyväkin asia, kuinka pitkälle tässä voidaan mennä ja mitkä ovat seuraukset? Asia on mielestäni ristiriitainen. Oppilaat osaavat käyttää iPadia ja sosiaalista mediaa. Vaikuttaako tämä lukutaitoon? Ehkä kielitaito lisääntyy rajattomien netinkäyttömahdollisuuksien vuoksi. Mietin myös ovatko perinteisen oppimisen testit enää valideja?

Olen miettinyt paljon sanaa auktoriteetti. Aikanaan opettaja oli tietyllä tavalla suurempi auktoriteetti, vai oliko? Aikuisopetuksessa on luonnollista että opettaja on enemmän ohjaajan roolissa, mutta lapsille opettajan on oltava auktoriteetti. Nykyään opettaja on auktoriteetti mutta - jotenkin eri tavoin kuin ennen. En oikein osaa määritellä miten, ehkä koulu on rennompaa ja siten auktoriteettius on muuttunut.  Lapsen elämässä on mielestäni nykyään eri tavoin auktoriteetteja kuin ennen. Niin lapsilta kuten aikuisiltakin vaaditaan osaamista enemmän kuin ennen, eri asioissa, lajeissa, kompetensseissa jne. Paineet lisääntyvät ja lahjakkaat erotellaan lahjattomista. Harrastuksiin sitoudutaan toden teolla. Auktoriteetti (valmentaja?) määrää pelisäännöt. Lahjakkaat lapset saavat eritavoin mahdollisuuksia kuin lahjattomat. Enää jumpassa ei käydä kerran viikossa, vaan 10-vuotiaana oman tasoryhmän mukaisesti treenataan TOSISSAAN. 12-vuotiaana treenejä on vähintään 15 tuntia viikossa. Yläasteella kasvatetaan huippu-urheilijoita. Kyllä, tämän lauseen kuulin ihan omin korvin eräässä vanhempainillassa ja oma 12-vuotiaani on nyt oman tahtonsa mukaisesti menossa ”huippu-urheilijan” valmennusputkeen jossa hän treenaa vielä enemmän kuin nuo 15 tuntia viikossa.