keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Opetusharjoittelu Turun AMK:ssa

Aikaa on taas kulunut ja lomat on lomailtu. Arki valkeni varsin kiireisissä merkeissä. Töitä ja opetusharjoittelua sekä pari matkaa odotettavissa. Tänään oli ensimmäisen opetussession vuoro ja melkoinen matka on jo takana erilaisten käyttäjätunnusten (=vaikeuksien) ja opetusalustana käytettävän Optiman käytön opettelun kanssa. Tämä opetusprojekti alkoi lokakuussa ja nyt ollaan sitten ihan oikeasti hommissa. Kurssi on 3 op ja aiheena Farmakologia ja Toksikologia. Kurssin suunnitelu kuuluu siis myös kurssiin. Pääosa opiskelijoista oli biotekniikka tai elintarviketekniikan opiskelijoita mutta myös toimintaterapian opiskelija ja avoimen AMK:n opiskelija oli eksynyt matkaan mukaan.

Opintojaksoa suunnitellessa suurin murheeni oli miten saan kurssista mielenkiintoisen INSINÖÖRILLE?
Päädyin ratkaisuun, joka antaa opiskelijalle vapauden valita.
Kurssin esittelyteksti oli seuraavanlainen

Sekä farmakologian, että toksikologian alojen osaamistarve lisääntyy koko ajan johtuen erilaisten lääkeaineiden, kemiallisten yhdisteiden ja bioteknologisten tuotteiden laajenevasta käytöstä.
Tämän opintojakson tavoitteena on tutustuttaa opiskelija monipuolisesti farmakologian ja toksikologian perusteisiin. Opintojaksolla pyritään huomioimaan opiskelijoiden tausta ja mielenkiinnon kohteet; opiskelijalla on mahdollisuus vaikuttaa opetuksen etenemiseen ja aiheiden valintaan. Farmakologian ja toksikologian osuudet jakautuvat tasaisesti.
Opintojakson lopussa opiskelija tietää lääkeaineiden kulkeutumisreitit elimistössä, lääkekehityksen perusteet ja esimerkkejä yleisimmistä lääkeaineryhmistä. Lisäksi opiskelija on perehtynyt toksisten aineiden kulkeutumiseen niin elimistössä kuin ympäristössäkin.

Opintojaksolla käsitellään yleistä farmakologiaa ja johdatetaan opiskelija ajattelemaan farmakologiaa ja toksikologiaa laaja-alaisesti ja monipuolisesti niin kliinisen näkökannan kuin teollisuuden prosessienkin kannalta. Farmakologian ja toksikologian tutkimus sekä tutkimusmenetelmät tulevat opiskelijalle tutuiksi lääkekehityksen näkökulmaa unohtamatta. Esimerkkinä käytetään yleisimpien lääkeaineryhmien lääkkeitä. Toksikologia perehdyttää opiskelijan toksisten aineiden kulkeutumiseen elimistössä ja ympäristössä. Toksikologian osuudessa pureudutaan myös elintarviketoksikologiaan.

Opintojakso toteutetaan lähiopetuksena sekä ryhmissä opiskellen. Opintojakson kuluessa tehdään pienimuotoinen tutkielma joko opettajan antamasta, tai opiskelijan valitsemasta farmakologian ja/tai toksikologian alan aiheesta.

Toivottavasti pystyn vastaamaan opiskelijoiden tarpeisiin. Tänään aloitimme motivoivilla kuvilla. Opiskelijat pakkaantuivat tapansa mukaan mahdollisimman perälle luokkaa. Aluksi ei menannut tulla ääntäkään, mutta kyllä se siitä sitten lähti. Yksi ongelma kurssilla on että opiskelijat ovat eri vuosikursseilta joten taustatiedot vaihtelevat. Osa siis joutuu tyytymään pienimuotoiseen kertaukseen, mutta eipä tänään "jo opitut" asiat tuntuneet ihan itsestäänselvyyksiä olevan.

Neljä tuntia pakerrettiin ja opetussession Power Point löytyy linkin takaa.
8.1.2014 FaTo

Jos jaksaa opetussession Power Pointin avata, huomaa että siellä on myös ohjeet tutkielmalle ja esitykselle.
Ennakkotehtävät oli tarkoitus tehdä ennakkoon, mutta osa kurssilaisista ilmoittautui vasta tänään. Ennakkotehtävät käsitellään huomisen aamun opetuksen aikana. Linkki ennakkotehtäviin ennakkotehtävien ratkaisuihin löytyy seuraavien linkkien takaa:
Ennakkotehtävät

Huomenna jatketaan :-)

torstai 19. joulukuuta 2013

Joulukuussa tapahtunutta

Aikaa on kulunut ja monta asiaa tapahtunut. Kokoonnuimme Kivihovin Teboililla YTO asioissa eli siis puolessa välissä Turkua ja Helsinkiä. Päätimme käyttää alustana Moodlea ja sovimme että jokainen tekee lyhennelman omasta YTO aiheestaan. Kokonaisuus on nimeltään Erilaiset oppijat. Heli lupasi koota esityksen moodleen.

Henkilökohtaisella tasolla monta asiaa on tapahtunut. Olimme matkalla Dubaissa, Kaislin joukkue pääsi SM-finaaliin luistelemaan. Meri sai opiskelupaikan Göteborgista, hänestä tulee ala-asteen opettaja :-) Kaikkea pinatä kivaa siis. Nyt sitten odotan jännityksellä tammikuun alkua jolloin minulla alkaa opetus Turun AMKssa. Tunnusten kanssa on ollut hiukan murheita mutta toivottavasti pääsen tammikuun alussa tavittaville oppimisalustoille ja saan liitettyä myös opiskelijat sinne. Myös luennot tai tunnit pitäisi suunnitella. Ensin kuitenkin rauhoitutaan joulun viettoon.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

20.11.2013 YTO Maahanmuuttajat

Linkki YTO luentoon aiheesta maahanmuuttajat.

Katjan YTO maahanmuuttajat

Opetusta arvioi Eeva

Katjan opetus 4. YTO Maahanmuuttajat

Opetus 15.11.2013

Perjantain ex tempore -opetus. Kävin pitämässä Helin kollegan Miijan tunnin aiheesta Miten lääke vaikuttaa eli aihe ole sama kuin edellisen opetus Helin luokalle. Opetuksen arvioi Miija.

Katjan opetus 3. 15.11.13

Lähipäivä 14.11.2013

AAMUPÄIVÄ

Verkostotehtävään oli pureuduttu hyvin erilaisilla tyyleillä. Tehtävää oli tehty ryhmätyönä sekä yksilötyönä. Presentaatiot olivat hyvin erilaisia. Harmittamaan jäi ajan vähyys eli olisin kovasti halunnut nähdä useamman verkostotyön.
Alla muokattu ja paranneltu oma verkostoni:
OC (Olli Carpén -ryhmä) koostuu neljästä patologian oppiaineen projektista, joista itse työskentelen munasarjasyöpä -projektissa sekä hieman formiini -projektissa. Ilman rahoittajia ei tutkimus etenisi. Myös eläinkokeet ovat osa tutkimusta joka tehdään yhteistyössa TYKSin gynekologian kanssa sekä muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Alueena potilaiden rekrytoinnille on Varsinais-Suomi ja Satakunta.


Kuva esityspaikalta: Laatikosta löytyy oma henkilökohtainen verkostoni



Henkilökohtainen verkostoni: Perhe, kotimaisema, suku, ystävät menneisyys ja tulevaisuus sekä harrastus. Jätän katsojalle arvioitavaksi mikä on mikä :-) 





ILTAPÄIVÄ

YTO 1. Tuumatalkoot: Motivaatio - miten motivoida kukin opiskelija opintoihin

Kolme eri opiskelija esimerkkiä ja kyseisten opiskelijoiden motivointi opintoihin
Tapaus 1. Ida, 21v. AMK opiskelija joka turhautuu opetuksessa. Toimii nopeasti ja tehokkaasti

- opinto-ohjaus ja mietintä onko koulutusala oikea
- opintojen henkilökohtaistaminen eli vaativampia tehtäviä opiskelijoille jotka ovat kykeneväisiä vaativiin tehtäviin

Tapaus 2. Olli, 16-vuotias ammattikouluopiskelijoista joka soittaa mieluummin rokkia kuin käy koulua. Ei ole aina läsnä

- työssäoppiminen saattaisi olla motivoivanpaa kuin koulumuotoinen opetus
- saisiko harrastusta liitettyä opintoihin ja sitä kautta motivoitua Ollia

Tapaus 3. Ulla, 43v. uraäiti jolla tunnit loppuvat vuorokaudesta. Työuran ja pienten lasten lisäksi opinnot eivät ota onnistuakseen ajanpuutteesta johtuen. Ulla on johtamiskoulutuksessa ja itse henkilöstöjohtaja.

- ulkopuolinen apu jotta Ulla selviäisi paremmin vuorokaudesta jaksaisi "lisää tunteja vuorokauteen".
- lisää verkko-oppimista
- voiko opintoja yhdistää työelämään?

YTO 2. Tulevaisuuden muistelu: Kuvitteellinen tilanne

Kuuselan koulun ongelmat: huono työilmapiiri
Oma identiteetti: nuori opettaja jolla on huono fiilis ja tiedonnälkä eli tietoa ei ole jaettu ja sitä pimitetään.
Miten saadaan koulun fiilis paremmaksi.

Asioita ilmapiirin parantamiseksi:
- kaikkien huomioiminen
- ystävällinen käytös
- selkeät pelisäännöt
- vastavuoroisuus, avuliaisuus
- avoimuus
- sitoutuneisuus
- voimaantulleen opettajat
- yhdessä tekemisen halu, yhteen hiileen puhaltaminen
- puhutaan suoraan, puhuppasille
- sidosryhmien huomioiminen
- työtaakka jaettu tasaisesti
- henkilökunta suvaitsevaista ja empaattista

Mitä tehdään jotta ilmapiiriä saataisiin parannettua:
- reksi johtamisen koulutukseen
- ystävällinen käytös, hymy
- pelisäännöt
- vuorovaikutuskoulutus, opitaan tuntemaan toisia
- nostetaan kissa pöydälle, negatiivisten asioiden käsittely, päätösten perustelut kaikille näkyviksi
- emme etsi syyllistä
- opetuksen kehtitys, resurssit kehitykseen
- yhteinen projekti
- ei puhuta pahaa selän takana
- kysytään verkostoista miltä työyhteisö näyttää ulkopuolelta
- säännöllinen työntekijöiden arviointi
- on hyväksytty työyhteisössä sellaisena kuin on

perjantai 8. marraskuuta 2013

Opetus 4.11.2013

Toinen kerta saman luokan edessä. Nyt oli jo helpompaa kaikin puolin. Opiskelijat olivat tuttuja ja edessä oli helppo seistä. Tarkkailija oli Heli. Opetuksen arvioon pääsee seuraavasta linkistä: Katja opetuksen arvio 2.

maanantai 4. marraskuuta 2013

Opetus 30.10.2013

Olin jännittynyt. Astelin ensimmäistä kertaa vuosiin luokan eteen. Miten tulisin selviämään tunnista varsinkin kun takana istui kaksi seuraajaa: Heli ja Kari. Luokka oli hiirenhiljaa. Edellisellä karralla kun olin seuraamassa Helin opetusta, luokassa oli kaikenlaista säätöä. Nyt katsoivat minua kuin jotain suurta paikalleen jähmettynyttä patsasta. Jännittävän alun jälkeen asiat alkoivat rullata. Keksin omakohtaisia esimerkkejä, mitkä olivat oikeasti totta ja luokka kiinnostui. Toki mukaan mahtui besservisser joka luki kirjaa ja lateli suuria totuuksia.

Lopputulema oli että sain AIVAN MAHTAVIA NEUVOJA ja sitävartenhan Kari ja Heli olivat paikalla. Monta pikkujuttua: Selvennä termit, liiku, avaa joitain asioita enemmän, äläkä puhu höpöttämisestä ja siten aliarvioi itseäsi. Hyvää oli rauhallisuus, kertaus ja että en lähtenyt väittelemään besservisserin kanssa. Oppilaita saa myös haastaa.

Tänään sitten opetan lisää, ryhmä on sama kuin viimeksi ja eteenasteleminen ei enää tunnu niin hankalalta.

Helin antama palaute löytyy osoitteesta:
Katjan opetuksen arvio